ROK – ryhmänohjaajakoulutus

Fri 9.8.2013Sun 11.8.2013

ROK eli ryhmänohjaajakoulutus on samoajaohjelman aloitustilaisuus, jossa kysytään mm. "mikä on venekunnanjohtaja?" sekä "mitä partio on?".

Tänä vuonna kurssi alkaa viikonlopputapahtumana 9.–11. elokuuta, siellä sovitaan jatketaanko kurssia toisena viikonloppuna vai hoidetaanko se kaupungissa arki-iltoina.

Tutustu Partion turvallisuusohjeisiin jo etukäteen etenkin venekunnanretkien kannalta. Voit myös jo valmiiksi miettiä omaa partiopolkuasi: mistä olet tullut, mikä on ollut hauskaa, milloin olet oppinut eniten ja ennen kaikkea mitä tahtoisit tehdä seuraavien muutaman vuoden aikana.

Mutta nyt itse käytännön asioihin:

Yövymme Larinkorven kämpässä yhden yön, toisena yönä olemme Ristniemessä. Kunstenniemi on siis kohteena.

Kokoonnumme kololle perjantaina 9.8. illalla (aika tarkentuu myöhemmin). Turkuun palaamme sunnuntaina loppuiltapäivästä: tarkka aika elää vielä, sillä sunnuntaina on tarkoitus osallistua koko lippukunnan toiminnan suunnittelupäivään ja kohottaa samoajien ääni kuuluviin.

 

Lisätietoja:

Olli Jääsaari
olli.jaasaari@sinikotkat.fi
050 533 8173

 

Ps. Alle 15-vuotiaiden tulee palauttaa huoltajan allekirjoittama lupalappu viikonloppuretkelle osallistumisesta. Esim. alla oleva:

 

_______________________________ (nimi) saa osallistua Turun Sinikotkien ryhmänohjaajakurssille 9.-11.8.2013 Rymättylän Kunstenniemessä.

 

Huoltajan allekirjoitus ja nimenselvennös:

Kohderyhmä

Sudenpennut
Seikkailijat
Tarpojat
X Samoajat
Vaeltajat
Aikuiset

Paikka

Kunstenniemi

Järjestäjä

Olli Jääsaari

050 533 8173

Lisätiedot

Ilmoittautumisaika päättyy:
29.7.2013

Hinta: 15.00 €