S/y Theialla tekninen vika iltapurjehduksella 6.5.2019

7.5.2019 – Etusivun uutiset

Turun Sinikotkien koulutusalus s/y Theian propulsiojärjestelmä on rikkoutunut
iltapurjehduksella maanantaina 6.5.2019 Heinänokan edustalla.

S/y Theia on Heinänokassa ja vikaa korjataan parhaillaan. Rikkoutunut akselipuristin korvataan uudella. Iltapurjehdukset 7. - 9.5. joudutaan valitettavasti perumaan. Viikonloppupurjehdus 10. - 12.5. pyritään toteuttamaan suunnitellusti.

Theia oli lähtenyt seikkailijoiden iltapurjehdukselle Heinänokan partiovenesatamasta. Hetki lähdön jälkeen havaittiin, ettei alus liikkunut konevoimalla, vaikka aluksen moottori oli käynnissä. Alus ankkuroitiin nopeasti sataman edustalle ja miehistö alkoi selvittää vian syytä. Vian syyksi
selvisi potkuriakselin painelaakerissa olevan akselipuristimen rikkoutuminen.

Aluksen päällikkö Matias Sandelin päätti ottaa yhteyttä
meripelastuskeskukseen ja pyytää hinausapua turvallisen rantautumisen varmistamiseksi. Lähistöllä ollut Rajavartiolaitoksen kumivene avusti Theian takaisin Heinänokan partiovenesatamaan.

Theialla oli 18 hengen miehistö, joista nuorimmat olivat noin 10-vuotiaita. Miehistölle tai alukselle ei
aiheutunut vaaraa tapahtuneesta. Tapahtumahetkellä oli 6 – 7 m/s kaakkoistuuli.

”Nuori miehistömme hoiti tilanteen hienosti. Saimme myös merivartijoilta kehuja reippaasta toiminnasta” kertoo kippari Matias Sandelin.

Lippukunnanjohtaja Roosa Juup vastaa aiheeseen liittyviin
tiedusteluihin.

Lippukunnanjohtaja
Roosa Juup
Puh: 044 343 5928
Email: etunimi.sukunimi (@) sinikotkat.fi

Lisätietoja aluksesta: www.theia.fi

kuvituskuva

Kuva: Rajavartiolaitos