Etusivun uutiset, 1.6.2020

Kesätoiminta 2020

Koronaviruksen vuoksi kaikki toimintamme on käytännössä ollut pysähdyksissä maaliskuusta asti. Helpottuvat kokoontumismääräykset 1.6. alkaen sekä uusia määräyksiä vastaavat Suomen Partiolaisten ohjeet mahdollistavat toiminnan uudelleenkäynnistyksen kesäkuun alusta alkaen.

Koulutusaluksemme s/y Theia lasketaan näillä näkymin vesille kesäkuun toisella viikolla ja purjehdukset käynnistyvät tästä lähtien ensin ilta- ja päiväpurjehduksien muodossa sudenpennuille ja venekuntaikäkausille (seikkailijat, tarpojat, samoajat). Yön yli kestävät purjehdukset alkavat venekuntaikäkausille kesä-heinäkuun vaihteessa. Heinäkuussa on tarkoitus järjestää em. ikäkausille lyhyitä matkapurjehduksia, jotka alkavat ja päättyvät Heinänokkaan ja joissa pysytellään Saaristomeren alueella. Purjehduskalenteri on tavoitteena julkaista kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Purjehduksilla noudatetaan tilanteen takia toistaiseksi seuraavia periaatteita:

-       alukseen otettava maksimihenkilömäärä kaikilla purjehduksilla on 15 henkeä
-       lasten perheenjäsenet tai muut saattajat eivät ole toistaiseksi tervetulleita purjehduksille
-       purjehduksien väliin jätetään aina yksi kokonainen päivä, jolloin alus ei liiku eikä siellä käydä
-       aluksen siivous purjehduksen jälkeen tehdään erityisellä huolellisuudella (tästä aluksen päälliköille tulossa erilliset ohjeet)
-       aluksella noudatetaan tavallista tarkempaa käsi- ja muuta hygieniaa
-       jos henkilöllä on pienikin epäilys koronaviruksen aiheuttaman taudin oireista niin purjehdukselle ei luonnollisestikaan pidä osallistua (tällöin ei laskua myöskään purjehduksesta lähde, kunhan kipparille ilmoitetaan peruutuksesta)

On kuitenkin ymmärrettävää, ettei veneympäristössä 2 metrin tai edes metrin turvaväliä pystytä aina noudattamaan. Emme voi myöskään täysin poissulkea, etteikö altistusta veneessä COVID-19:ta voisi tapahtua. Näissä tilanteissa toimimme terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti. Viime kädessä on huoltajan vastuulla arvioida, päästääkö hän lapsensa mukaan purjehdukselle.

Purjehdusten lisäksi on suunnitteilla kesäleiri eri ikäkausille elokuun alkuun. Tästä lisätietoa kesäkuun aikana.

Jos koronavirustilanteessa tapahtuu muutoksia kesän aikana, niin toimimme valtiovallalta ja Suomen Partiolaisilta tulevien ohjeistusten mukaisesti. Tämä voi joissakin tilanteissa tarkoittaa sitä, että jo järjestettäväksi merkattu purjehdus tai muu tapahtuma joudutaan perumaan.

Linkki uutiseen