Lippukunnan joukkueet Jukolassa

14.6.2015 – Etusivun uutiset

Lippukunnasta osallistui tänä vuonna kolme joukkuetta suunnistusviesti Jukolan viestiin. Joukkueista parhaan sijoituksen sai Turun Sinikotkat 2, joka sijoittui 857. sijalle 1514 hyväksytystä joukkueesta. Onnittelut kaikille suunnistajille hienoista suorituksista! Joukkueiden tulokset kokonaisuudessaan löytyvät Jukolan tulospalvelusta.

Jukolan viestin ensimmäinen osuus alkoi yhteislähdöllä kello 23.00, ja viimeiset osuudet lähtivät yhteislähdössä kello 9.20. Viesti alkoi mukavan selkeällä säällä, mutta aamua kohden alueella alkoi sadekuuro joka jatkui tihkusateena pitkälle sunnuntaihin.

Varsinaisen viestin lisäksi lippukunta osallistui Lounais-Suomen Partiopiirin koordinoiman Partiomaailma-pisteen toteuttamiseen Louna-Jukolassa. Lisätietoa Louna-Jukolasta löytyy tapahtuman verkkosivuilta.

Lippukunnalla on aiempinakin vuosina ollut usein muutamia joukkueita Jukolassa, ja tämänvuotisen viestin läheinen sijainti auttoi kolmannen joukkueen kasaamisessa. Ensi vuonna Jukola järjestetään Lappeenrannassa.

kuvituskuva

Louna-Jukolan logo