Nuotiokotkien Roihu-leiri huipentuu vierailupäivään

24.7.2016 – Etusivun uutiset

Sinikotkien ja Nuotiotyttöjen yhteisessä Nuotiokotkat-leirilippukunnassa Hämeenlinnan Roihu-suurleirillä on tänään vilinää, kun monien leiriläisten sukulaisia ja ystäviä tulee leiriin vierailulle vierailupäiväksi. Nuotiokotkien leiri on jo hyvässä vauhdissa: tarpojat ovat käyneet ohjelmalaaksoissa oppien mm. kädentaitoja ja luovuutta. Uimaankin on päästy, ja jäätelöä sekä karkkia on kulunut.

Kaikki samoajat ovat olleet pesteissä, joita mallikkaasti hoitamalla he ovat kantaneet oman kortensa kekoon leirin onnistumiseksi. Myös sisut ovat osallistuneet omaan leiriohjelmaansa, joka sisujen osalta päättyy vierailupäivään. Sisuleirissäkin on ollut tunnelma korkealla.

Koko leirilippukunnan johdolla, niin luotseilla kuin leirilippukunnanjohtajillakin, on kiirettä pitänyt mutta hymy on silti herkässä.

Tarpojille on vielä ensi viikolla luvassa mielenkiintoista ohjelmaa liittyen mm. vesitoimintaan sekä metsässä toimimiseen.

Ajankohtaisia kuulumisia lippukunnan leiristä päivitämme myös Facebookiin sekä Instagramiin.

kuvituskuva

Nuotiokotkat yhteiskuvassa